top of page

University of Zagreb

Croatia

Picture2_edited.jpg

Kesä 2024, pieneläimet

Lähdin kesällä 2024 Erasmus vaihtoon Kroatiaan Zagrebiin, neljännen vuoden jälkeen suorittamaan yliopistollista pieneläinharjoittelua.

Harjoittelu kesti yhteensä 9 viikkoa.

Harjoittelun aikana kiersin yliopiston eri osastoja ja jokaisella olin noin 1-2viikkoa. Jonkin verran sai esittää toiveita millä osastoilla haluaisi eniten olla.

Ensimmäiset kaksi viikkoa olin lisääntymisklinikalla. Päivät olivat melko rauhallisia, potilaita otettiin vastaan klo 9-11, jonka jälkeen oli leikkausten vuoro. Leikkauksia päivässä oli yleensä 1-2. Sterilisaatioita tähystäen, sekä ennaltaehkäiseviä gastropexy-leikkauksia tehtiin sterilisaatioiden yhteydessä.  Muutama kastraatio sekä nisäkasvainten poistoja tuli myös seurattua. Paljon oli myös tikkien poistoja ja kontrolleja ja sisällä olevien potilaiden hoitoa.

Kolmannen ja neljännen viikon olin radiologian osastolla. Siellä päivät olivat myös melko rauhallisia, suurimman osan ajasta olin eläinlääkärin kanssa ja tulkitsimme röntgenkuvia. Välillä pääsin myös ultraamaan ja mukaan CT-kuvauksiin. Radiologian osasto oli todella opettavainen, kuvia oppi tulkitsemaan kahden viikon aikana todella hyvin ja sain paljon itsevarmuutta siihen.

Viides viikko meni osittain tartuntatautien ja osittain sisätautien klinikalla, kuudes viikko kokonaan sisätaudeissa. Tartuntataudeista ei paljoa jäänyt käteen, paljon parvovirus ja leptospira potilaita, mutta lääkärit ja hoitajat vaikuttivat kovin kiireisiltä eivätkä pahemmin kertoneet tai opettaneet mitään. Sisätaudeissa taas pääsi paljon mukaan hoitotyöhön ja siellä myös tykättiin neuvoa ja kertoa paljon potilaista. Päivät olivat melko pitkiä ja työtahti välillä hidastempoista.  

Seitsemännen viikon vietin kirurgian osastolla. Leikkauksia oli päivässä noin 4-6. Pääsin avustamaan sisälläolevien potilaiden hoidossa sekä leikkauspotilaiden valmistelussa. Sain myös valita mielenkiintoisimmat leikkaukset mitä halusin mennä seuraamaan. Paljon oli ortopediaa ja oftamologiaa. Yksi mielenkiintoisimmista leikkauksista oli labradorinnoutajan linssien vaihto.

Picture1.jpg

Kahdeksas viikko menikin sitten eksoottisten eläinten klinikalla. Tätä ja myös villieläinklinikkaa olin eniten odottanut ja yksi syy myös miksi valitsin Zagrebin oli, että olen kuullut paljon aikaisemmilta opiskelijoilta hyvää näistä osastoista. Eksoottisten eläinten osastolla kävi enimmäkseen lintuja, muutama matelija mm. leopardigekkoja ja parta-agamia. Päivät olivat harmillisesti melko hiljaisia ja potilaita oli vain noin 2-4 päivässä. Silti oli mielenkiintoista nähdä, miten Kroatiassa hoidetaan eksoottisia eläimiä. Lääkärit myös olivat todella innokkaita opettamaan ja kertomaan eksoista.

Yhdeksäs ja viimeinen viikko meni villieläinklinikalla. Tämä olikin todella positiivinen yllätys. Klinikalla oli muun muassa lintuja, kilpikonnia, lepakoita ja siilejä. Eläimille annettiin mm. laserterapiaa murtumiin ja haavoihin muutamana päivänä viikossa. Asensimme myös kilpikonnalle ruokintaletkun. Villieläinklinikalla tunnelma oli rentoa ja siellä pääsi paljon tekemään itse.

Kaiken kaikkiaan oli erittäin hyvä kokemus ja olen tyytyväinen, että valitsin Zagrebin yliopistoharjoittelupaikaksi. Tunnelma oli todella rento ja suurimmaksi osaksi kaikki halusivat opettaa ja vastasivat mielellään kysymyksiin. Kaikki myös puhuivat todella hyvää englantia. Zagreb oli myös erittäin kiva kaupunki ja sieltä oli helppo tehdä viikonloppuretkiä eri puolille Kroatiaa! Suosittelen lämpimästi!

- Natalia Hakkarainen

SUOLET RY

F. R. Kreutzwaldi 62

51014 Tartu, Estonia

suolet(a)suolet.fi

  • Instagram - White Circle
  • Facebook - White Circle
bottom of page